Flunssa kaatoi minut sohvanpohjalle. Nenä niiskuttaa koko ajan.

Mutta mieskin näköjään jossain vaiheessa huomaa, että olen tosissani jonkin asian kanssa. Ja nyt on kaksi iltaa yhteistuumin nuorimmaista yritetty saada nukkumaan yksin omaan sänkyynsä. Ensimmäisenä iltana huutoa kesti tunnin verran. Vaivoja löytyi vaikka mitä. Eilen tirinää kesti enää noin 15 minuuttia ja tajusi viimein että hän ei saa tahtoaan läpi. Seuraavaksi opetellaan vielä nukkumaan koko yö omassa sängyssä. Täytyy polku meidän sänkyjen välillä kasvaa umpeen. Viime yönäkin meinasin tippua sängystä, kun minua ahdistetaan sängyn laidalle. Vaikka meillä oli sänky kahdestaan neljään asti käytettävissä. Mies oli koiran kanssa eilen vielä hirvijahdissa ja kolarihirvejä jahdatiin sitten loppu yö ja raahattiin metsästä pois.

Mutta nyt takaisin sohvalle huilaamaan. Siellä on kiva suunnitella uusia töitä. Pää kylläkin lyö tyhjää.