Käytiin siis nuorimman pojan(4-v) kanssa hammaslääkärissä. Viikonloppuna, kun kävi koskemaan hampaaseen. Pieni reiänalku oli ollut jo kolme vuotta ja nyt se sitten rupesi hieman kiukuttelemaan. Poika istui reippaasti tuolissa ja reikä paikattiin sellaisella maitohammaslaastilla, koska kohta hampaat tippuu kuitenkin pois. 10 pistettä ja papukaijamerkki hammaslääkärillekin. Jos minulla olisi ollut tuollainen hammaslääkäri pienenä, en pelkäisi varmaan tuota hammashoitolaa. Ensi viikolla on minulla itsellänikin aika ja katotaan kuinka käy. Maha sekaisin on ainakin ennen hammaslääkäriin menoa. Rohkeuspalkinnoksi ostettiin Arvaa kuka- peli(matkaversio) ja saihan tätin yllätyslaatikostakin pienen palkinnon.

No sitten käsitöihin. Siis eilisestä vilautuksesta on tulossa hihatin itselle tai jos kehittelen siihen jotain vielä lisää. Tehdessä sitten näkee. Raidat on tehty pidennetyillä silmukoilla.1689959.jpg

Rippipojallekin löytyi musta paita. Katotaan laittaako sen sitten päälle. Kengät täytyisi vielä ostaa ennen leirille lähtöä. Leivontapuuhatkin täytyisi vissiin aloittaa. Kehtuuttaa vähän. Tykkään kyllä leipomisesta, mutta kuka korjaa jäljet.

Mutta nyt ruuan laittoon eli huomiseen!